29.1.2009

Kuulumisia...

...taas on vierähtänyt viime kerrasta. Treenailu on vähän ollut matalavireistä ihan emännästä johtuen, mutta toivotaan tauon tekevän vain hyvää. Agitreeneissä meillä on ollut parilla viime kerralla mielenkiintoisia harjoituksia, joissa ohjaamistaidot ovat olleet todellisella koetuksella.


Olen ollut siinä uskossa, että mikään ei muuta Iiron suuntaa, jos se kerran ehtii mennä väärän esteen. Se lukitsee esteen ja sinnikkäästi vain pyrkii esteelle, jonka se on päättänyt mennä. Näinpä ei kuitenkaan ole. Harjoituksessa oli vierekkäin putket ja riittävällä kropan käännöllä sain Iiron valitsemaan oikean putken ja jopa tulemaan ohi niistä. Tämä harjoitus auttoi paljon ymmärtämään, miten pienestä tämä kaikki on kiinni ja pienelläkin kropan liikkeellä voi saada paljon aikaan niin hyvää kuin huonoa.

Maanantain treeneissä emäntä oli aika liikuntarajoitteinen ja vauhdikas pätkä, joka sisälsi pelkästään hyppyjä ja putkia, vaati kaikki mahdolliset konstit. Olikin mielenkiintoista huomata, että ei se loppujen lopuksi mennyt sen huonommin, päinvastoin. Minulla on ollut ääretön kiire koko ajan, kun ohjaan Iiroa. Nyt en pystynyt kunnolla juoksemaan ja ratapätkä meni aivan loistavasti, kun kaikki piti tehdä rauhallisesti ja keskittyä omaan tekemiseen. Iiro pysyi hyvin mukana ja seurasi hienosti ohjausta. Muutaman kerran haukahti putkesta tullessaan, kun jäin vähän jälkeen. Oli todella hyvä huomata, miten maltti on valttia tässäkin lajissa.

Tokopuolella olen yrittänyt tehdä monipuolisempia ja mukavempia harjoituksia. Varsinkin seuraamisessa on panostettu mukavaan, iloiseen tekemiseen. Jossain vaiheessa jumituttiin tekemään paljon loppuasentoa ja seuraamisen paikka on ollutkin aivan tipotiessään. Nyt on tehty enemmän harjoituksia, missä palkkaan nimenomaan oikeasta paikasta. Iirolla on selvästi parantunut sivusuunnan etäisyys minusta, eikä varmasti tarvitse olla enää sen lähempänä kuin nyt on. Sitä vastoin Iiro vielä hieman jää jälkeen. Nyt olen ajatellutkin palkata välillä eteenpäin, jotta saisin seuraamsen paikkaa hieman eteenpäin.

Treeneissä meillä oli tänään liikkeestä maahanmeno ja häiriö paikallaolo maassa sekä paikallaolo istuen. Olen tosi tyytyväinen Iiron paikallaoloihin. Maassa Iiro kesti suht hyvin häiriön. Ainoastaan kääntyi vähän katsomaan ohi meneviä kouluttajia ja takaa kulkemisen kaveri kesti loistavasti:) Istuen paikallaolo sujui myös hienosti. Iiro pysyi paikallaan, vaikka häiriötä oli molemmilla puolilla. Sen kuitenkin huomasin, että ihan peruskäskyt vaativat muistuttelua, mutta eiköhän ne tässä taas muistu mieleen. Liikkeestä maahanmenon tein ilman seuraamista, koska en halua sotkea nyt sitä seuraamista. Toisaalta haluan maahanmenon nopeaksi ennen kuin yhdistän liikkeet. Eli treeniä treeniä...ei luovuteta vieläkään:)

Ei kommentteja: