2.4.2011

Piiralla Turussa

Kävimme maaliskuun alussa Leena Piiralla Turussa. Tiesin jo etukäteen, että reissu ei tule varmasti olemaan turha keikka. Iiron meno alkoi näyttämään agissa vähän jäykähkölle ja Lore ei alkanut enää hyppäämään vaan kiersi sujuvasti sivusta esteet.

Vastaus löytyi Leenalta. Lorella oli lukkoja, minkä vuoksi hyppääminen oli varmasti tuntunut ikävälle. Onneksi lukot olivat vielä lieviä ja Leena sai ne hyvin auki. Iirolla oli perinteistä jumia, mutta ei onneksi niin pahaa kuin edellisellä kerralla. Leenan edellisestä käsittelystä oli kulunut jo kuitenkin vuosi. Kotiläksyksi saimme paljon hyviä jumppaliikkeitä.

Mikä tieten parasta - pojat ovat voineet paljon paremmin. Eron huomaa jo kotioloissa. Agissa muutoksen huomaa kuitenkin selvemmin. Erityisesti Lore on aivan eri menijä ja vasta jälkeen päin ymmärtää, että kaveri ei tosiaankaan ollut kunnossa. Itse en olisi tunnistanut tilannetta. Suurkiitos kuuluu jälleen kerran meidän coutsille - Marille. Hänen neuvosta lähdin hoidattamaan poikia.

Ei kommentteja: