4.2.2012

Nausteriaksaa?

Tiistain agiliito ei ollut kovinkaan liitoa. Rata sinällään oli ihan mentävän puoleinen meille, mutta jotenkin se vaan tökki. Lorella näytti olevan jonkun sortin nausteripäivä ja vauhti ei ollut sitä parasta Loppasta. Muutenkaan Lore ei ole tällä hetkellä aivan parhaimmassa iskussa fyysisesti, psyykkisesti kylläkin:) Poika on päässyt hoikkumaan, kun liikunnan määrä on kasvanut aika paljon ja emäntä ei ole antanut riittävästi ruokaa:(

Lore OKK:n kisoissa 11.9. (kuva: Taru Vallius)

Ei voi kuitenkaan koiruutta syyttä pelkästään nihkeästä menosta. Putket osoittautuivat meille hankalimmiksi, mutta niissä oli pitkälti syynä se, että mun vauhti tyssäs välillä täysin. Ylipäätään yhteistä tahtia ei meinannut löytyä millään. Hätäilin aivan turhaan ohjauksen kanssa ja sit minulla stoppasi vauhti täysin joissain kohti, kun jouduin odottelemaan. Tähän siis täytyy kiinnittää huomiota jatkossa. Sitä vaan on vielä niin puupää tämän homman kanssa, ettei pysty keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa, vaikka coutsi yrittää muistuttaa.

Loppuviikon omatoimiset jäikin sitten väliin, kuten jäi myös Kuopion kisatkin. Ehkä sitten maaliskuussa suuntamme Savon suuntaan. Nyt reenaillaan ja hoidetaan poika kuntoon.

Ei kommentteja: