Irpen kuulumiset...

Puutarhurin kanssa on tässä puuhasteltu kaikenlaista ja niin agissa kuin tokossa on ollut mukavia onnistumisen hetkiä. Ei nyt kuitenkaan pidä ymmärtää, että tämä meidän harrastaminen on aivan myötätuulta. Onnistumisista nauttiminen vaan vie enemmän eteenpäin kuin vastoinkäymisissä rypeminen.

Talven agiryhmä ja varsinkin koulutusohjaajat ovat antaneet jo tähän mennessä meille todella monta hyvää vinkkiä. Ehkä sekin vaikuttaa, että itsekin alkaa enemmän ymmärtämään ja sisäistämään tätä vauhdikasta lajia. A ja puomi menee jo vauhdilla ja nyt onkin säädettävä pysähtymistä kontaktin jälkeen. Olemme kokeilleet nyt namikuppia kauempana esteestä, jotta Iiro nimenomaan keskittyisi pysähtymiseen eikä siihen voileipäseen, joka on niin turkasen makoisaa. Hihnaa vielä tarvitaan, jotta pysähtyminen saadaan varmaksi.

Kepit on vielä vähän semmosta solkkuamista. Olen tähän asti pitänyt hihnaa liian löysällä ja Iiro ehtii työntää päänsä jo väärästä välistä ennen kuin pystyn reagoimaan siihen. Nyt kokeilimme lyhyemmällä hihnalla, jotta pystyn ohjaamaan Iiroa oikeasta välistä ja suunta on koko ajan eteenpäin. Päätimmekin nyt ottaa tiukasti sen linjan, että mieluummin hihna tiukemmalla ja kerralla oikea suunta. Tuo takaisin päin nykiminen on voinut olla yksi syy, miksi Iiro on tehnyt niin varovasti ja ollut hieman epävarman oloinen menostaan. Katsotaan, onko tästä uudesta suunnitelmasta apua.

Rengasta meinasimme nyt harjoitella hihnan avulla. Hihnalla pystyy varmistumaan, että Iiro menee varmasti renkaasta eikä renkaan vierestä:) Tässä harjoituksessa käsky tulee takaa ja näin pääsisin itseäni irtaannuttamaan siitä sivusta. Tietenkin täytyy olla hyvä palkka odottamassa.

Tokostelussa on Iiron kanssa tehty nyt seuraamista, hyppyä ja maahanmenoja. Saatais tuo käsiapu pois maastoutumisessa. Siitä tulee ehkä yksi Iiron bravuureista eli kannatti opettaa kokonaan uudestaan. Kiitos vaan vinkin antajalle;) Seuraamisessa puolestaan on hinkattu lähtöä. Iiro meinää lähteä minusta pois päin, kun lähdemme liikkeelle. Yksi aiheuttajista on varmaan minun tuijottaminen, jota Iiro vaan ei kestä. Teemme askeleita joka suuntaan (ei kuitenkaan samassa treenissä) ja palkka on tullut jo pelkästä oikean suuntaisesta lähdöstä, jota nyt haemme.

Kaikkein suurin ilon hetkemme on ollut kuitenkin Iiron noutotreenit. Tähän asti Iiro ei ole ottanut kapulaa suuhun, mutta on pitänyt sitä hienosti. Tänään kokeilimme pitkästä aikaa, josko se nausterin suu loksahtasi auki ja niinhän se teki!!! Tämä oli todellinen työvoitto pitkään pitkään aikaan noudossa. Jatkamme siis tästä.