Iiron kuulumisia

Kävimme taas agissa maanantaina. Ratapätkällä oli suurena houkutuksena putket, mutta tällä kertaa Iiro ei lukinnut putkea aivan sokeasti ja pienen mutkan kautta karvaturri sukelsi oikeasta päästä ja vieläpä oikeaan putkeen. Emäntä ei osaa käyttää vielä kehoaan ja tämä on tietenkin edesauttamassa turhia mutkia ja vääriä esteitä. Ratapätkän lopussa tuli eteen-käskyn käyttöä ja nyt Iiro jo irtos paremmin, kun viime talvena se vielä jäi odottelemaan käskyä.

Puomi ja A, joka meillä silta, menee tällä hetkellä aivan mahdottomalla rytinällä. Eipä olis vielä pari kuukautta sitten uskonut, mikä on vauhti tänä päivänä. Hihnaa kuitenkin vielä tarvitaan, jotta Vauhti-Parta pysähtyy lopussa. Olemma tosi tyytyväisiä tällä hetkellä kontakteihin. Eikä niissä kepeissäkään ollut valittamista. Nyt on turhat mutkat pois ja suunta koko ajan eteen päin, mikä lieneekin johtanut parempaan ja innokkaampaan pujottelijaan. Iiro on mennyt aivan valtavasti eteenpäin, mutta töitä kuitenkin riittää vielä paljon. Epäviralliset on alkaneet jo polttelemaan, mutta emäntää jännittää niin tajuttomasti, että ei pysty!

Tottistakin on tässä yritetty tehdä. Mieltä vaivaa tuo meidän tajuton taantuma seuraamisessa. Yritän nyt kuitenkin ajatella, että se on vain yksi niistä tokoliikkeistä (kiitos Opelle vinkistä:). Ongelmana on yllättain käteen jumittaminen. Tuntuu, että kaveri kiipeis vaikka puuhun sen käden mukana;) Emme kuitenkaan aio luovuttaa. Sitä vastoin maahanmeno ja seisominen ovat menneet valtavasti eteenpäin. Maahanmenossa pyritään nyt käsiavusta pois ja siinä on edistyttykin tosi hyvin. Liikkeestä seisominen onnistuu jo kotona ilman, että ohjaaja pysähtyy ensin. Tätä ei kuitenkaan tehdä vielä seuraamalla, etten sallis väärää seuraamispaikkaa. Lähinnä on peruuteltu ja kylki edellä hipsuteltu pitkin huushollia. Paljon on siis asioita mennyt eteenpäinkin. Ehkä se tuo seuraaminenkin vielä joku päivä onnistuu...