4.2.2012

Nausteriaksaa?

Tiistain agiliito ei ollut kovinkaan liitoa. Rata sinällään oli ihan mentävän puoleinen meille, mutta jotenkin se vaan tökki. Lorella näytti olevan jonkun sortin nausteripäivä ja vauhti ei ollut sitä parasta Loppasta. Muutenkaan Lore ei ole tällä hetkellä aivan parhaimmassa iskussa fyysisesti, psyykkisesti kylläkin:) Poika on päässyt hoikkumaan, kun liikunnan määrä on kasvanut aika paljon ja emäntä ei ole antanut riittävästi ruokaa:(

Lore OKK:n kisoissa 11.9. (kuva: Taru Vallius)

Ei voi kuitenkaan koiruutta syyttä pelkästään nihkeästä menosta. Putket osoittautuivat meille hankalimmiksi, mutta niissä oli pitkälti syynä se, että mun vauhti tyssäs välillä täysin. Ylipäätään yhteistä tahtia ei meinannut löytyä millään. Hätäilin aivan turhaan ohjauksen kanssa ja sit minulla stoppasi vauhti täysin joissain kohti, kun jouduin odottelemaan. Tähän siis täytyy kiinnittää huomiota jatkossa. Sitä vaan on vielä niin puupää tämän homman kanssa, ettei pysty keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa, vaikka coutsi yrittää muistuttaa.

Loppuviikon omatoimiset jäikin sitten väliin, kuten jäi myös Kuopion kisatkin. Ehkä sitten maaliskuussa suuntamme Savon suuntaan. Nyt reenaillaan ja hoidetaan poika kuntoon.

29.1.2012

Iiro is back!


Tällä hetkellä ei voi olla kuin tosi iloinen Iiron voinnista. Kontrolliarvojen näkökulmasta lääkärin mukaan kaikki näyttää täydelliseltä (koputan puuta).Ennen kaikkea olen onnellinen siitä, että huippu lenkkikaveri on palannut. Iiro on saanut voimaa takapäähän ja meno alkaa olla kuten "vanhoina hyvinä aikoina".

Iiro Vilipanteri -08


Toivotaan, että kaikki menee hienosti. Nautimme nyt tästä ja joka ikisestä hetkestä, jonka saamme viettää tämän höppänän koiran kanssa. Välillä se naurattaa ja välillä saattaa suututtaa, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. 

24.1. agitreenit

Radalla riitti taas pohdittavaa. Huomaan, että jään helposti tiettyihin kohtiin kiinni ja sit se kokonaisuus pukkaa unohtumaan.  Joissakin tilanteissa unohtuu kaikki maailman ohjaustekniikat, mutta aikas kunnialla selvisin. Yhtä kohtaa piti vähän viilailla coutsin kans.


Lore talvella 2011

Lorehan kyllä sompaili hankalimmatkin kohdat, esimerkiksi sen pimpsautushirviön, missä oli takaa kiertoa, valssia, jaakotusta yms muuta mukavaa. Vauhti ei ehkä ollut aivan parasta sortimenttia tällä hetkellä. Johtunee osaksi mun tikistysohjauksesta ja toisaalta Loren suht hoikasta olemuksesta. Laiheliini keskittyikin loppuviikon syömiseen ja jätimme omat reenit väliin.

23.1.2012

Ei mennyt aivan putkeen...

Viime viikolla ratareenilöiset jatkui ohjatuissa. Putkisäännöt olivat erityisen tarpeen, mutta meidän kohdalla se ei aivan riittänyt. Olihan siinä ohjauksessakin vikaa, mutta välillä aloin kyllä epäilemään koiraakin. En sitten millään saanut Lorea menemään putkeen alkupään putkikuviossa. Uutena kuviona meille tuli Backlap, joka ei nyt ensi yrittämällä mennyt aivan nappiin. Kontakteista  A meinasi mennä välillä liian pitkäksi. Keinulla ja puomilla tätä ei ole tapahtunut, mutta vauhdin myötä A:lla välillä jarrut pettää. Olihan niissä reeneissä hyvääkin, mutta ei ollut aivan loisteliain päivä.


Kävin vielä loppuviikosta reenailemassa putkikohtaa, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Sain toimimaan sen vain ja ainostaan palkalla. Tätä täytyy siis edelleen reenata pikku pätkissä ja tehdä myös muitakin putkitreenejä. Ne on kyllä jääneet  nyt tosi vähälle. Sitä vastoin backlap pelitti nyt. Se oli kiinni vain ja ainoastaan yllättäin käden väärästä liikeradasta;) Kiitokset tarkkaavaiselle treenikaverille. Eipä näitä yksin huomais...


Viikon kruunasi vielä tuhti oppimäärä agiliitoa:) Sain seurata huippuluokan tekniikkatreenejä, josta sain varmasti paljon hyviä vinkkejä tulevan varalle.

10.1. Agiliito jatkuu...

Ohjatut treenit aloitimme reippaasti ratatreenillä. Syksyn aikana teimme vain muutaman ratatreenin ja ohjaus olikin aikalailla kesäterässä. Pieniä korjauksia teimme mun ratasuunnitelmaan ja hankalimman kohdan Mari kävi meidän kans etukäteen läpi. 


Huomasin, että ohjaukset tulee ajateltua liian vaikeasti. Ajattelen usein, että ei tämä voi olla näin yksinkertainen. Oli kuitenkin mukava huomata, että ei coutsin tarvinnut aivan kaikkea uusiksi laittaa mun ohjauksessa, mutta paljon on kehitettävää. Sit pitäis muistaa katsoa sitä koiraa...Kyllä se Lore kulkee, kun osaa ohjata.


Loppuviikosta jäi sit omat treenailut väliin. Pojat kävi hierojalla ja rauhoitin kunnolla seuraavankin päivän. Molemmat olivat suoria, mistä olen todella onnellinen. Lorella oli pientä jumia toisessa kyljessä eli täytyy vaihtaa puolta lenkillä;) Iiro puolestaan on alkanut saada lihasta takajalkoihin ja se alkaa tosiaankin näkyä lenkillä. 

19.1.2012

Vanha vuosi paketissa

Laitetaanpas vielä muutama kuva joulun ajalta. Perinteisesti myös pojat saivat joulupaketit, josta tänä vuonna löytyi kuivattua ankan filettä ja vähän aivojumppaa herkkujen löytämiseksi.



Loren lahja jäi aika minimaaliseksi, koska ennen pakettien virallista avaamista, kaveri söi salaa sekä oman että Iiron paketin. Toinen paketti jäi sit aika laihaksi ja joulupukin aikana vallinneesta tuoksusta päätellen, poika ei hirveesti enää tarvinnut syötävää.;)

Iiro<3
Vuosi 2011 jää mieleen monella tapaa. Iiron sairastuminen on tietenkin päällimmäisenä mielessä. Olen äärimmäisen iloinen siitä, miten hyvään hoitoon saimme Iiron ja ennen kaikkea se hoitosuhde ei päättynyt siihen yhteen käyntiin. Meillä on myös tulevaisuudessa huippuluokan apua tarjolla. Iiron vuoteen on mahtunut paljon myös mukavia hetkiä. Tämä höpöttelijä on elänyt normaalin koiran elämää nauttien lenkkeilystä ja agiakin on käyty tekemässä omalla ajalla. Iiro voi tällä hetkellä todella hyvin ja on varmasti paljon onnellisempi koira ilman sitä suurta kipua, vaikka sairaus puhkesikin. 


Lore <3
Lorenkin vuoteen mahtui monenlaista kinkeriä;) Kesällä komeudesta tuli FI MVA ja syksyllä suuntasimmekin kisa-ajatukset agin puolelle. Ihan kelpo harrastuskaveri tästä Lorestakin näyttää kehittyvän. Ennen kaikkea on tärkeää, että kaveri voi hyvin. 


Tapahtumarikas on siis päättynyt vuosi ollut näiden rakkaitten partojen kanssa. Iiron sairastuminen oli todella kova kolaus, mutta ne iloiset hetket näiden uskollisten ystävien kanssa kantavat eteenpäin.

29.12.2011

Eka agirata Seinäjoella

Loren kanssa on tehty hyvä pohjatyö kontaktien kanssa ja olen ollut varovainen agiradalla starttaamisen suhteen. Laitoin jo alkusyksystä tavoitteeksi startata Seinäjoen agiradalla, jos coutsi antaa luvan;)


Eka rata oli nolla-menoa toiseksi viimeiselle esteelle asti, jossa Lore sanan varsinaisessa merkityksessä luisteli keinulta alas. Muutoin rata oli tosi sujuva ja muut kontaktit toimi aivan loistavasti kera hytkyjen. Toiselle radalle oli kova skarppaaminen, etten miettinyt liikaa keinua. No senhän Lore meni, mutta vähän varovaisemmin. Muuten rata meni sitten ohjaajan tikistykseen, en uskaltanut "vaan mennä". Tulos tuli tältä radalta, mutta sillä ei enää ollut varsinaisesti mitään merkitystä. Kaikkein tärkeintä koko viikonlopussa oli nähdä, että kontaktit toimii:)

Syksyllisiä sattumia...

Perinteisesti tämä kirjoittelu on venynyt ja venynyt. Olen miettinyt, josko alkaisin vähän purkamaan treenitunnelmia tänne, mutta enpä vielä ole uskaltaunut niitä tilittämään. Mieluummin pohdiskelen vielä itsekseni.

Syksyyn haettiin vauhtia Piiralta ja sitä sieltä varmasti saimmekin. Ensimmäisen kerran molemmat kaverit olivat suoria. Tieten aina pientiä säätöä löytyy, mutta onneksi ei mitään mullistavaa. Jumppaa olemme sitten harrastaneet kotosalla ja siitä kuulostaa olleen apua hierojankin mukaan. 




Loren kanssa kävimme lokakuulla KASSin kisoista hakemassa pari hyllyä tulevia palkintoja varten. Ohjaaja oli niin hukassa, ettei sieltä tuon kummempaa tulosta voinut odottaakaan. Syksyn aikana olemme tehneet reeneissä tosi vähän ratatreenejä ja se kyllä näkyi ohjauksessa.

Reeneissä olemme siis keskittyneet pilkun viilaamiseen, mikä jäi vähemmälle kesän aikana. Ohjelmassa on ollut mm. päällejuoksua ja välistävetoa, unohtamatta aina mukavia valsseja ja persjättöjä. Minulle on tullut tosi paljon uutta opeteltavaa ohjaukseen ja omatoimitreenit ovatkin menneet näitä juttuja harjoitellessa. 

11.9.2011

NOLLA!

Nyt se sitten vihdoin ja viimein tapahtui -  ihka ensimmäinen nolla + LUVA. Lore pokkasi OKK:n hypärillä kakkospalkinnon. Loren kohdalla tätä nollaa ei tarvinnut kauan odotella, mutta itselle tämä oli kyllä pitkän puurtamisen suuri voitto. Eipä voi väittää, etteikö tuntunut mukavalle.
Jotenkin tämä tuntui niin uskomattomalle juuri tänään. Pieni epävarmuus hiipi  muutamasta ohjausvalinnasta, ehtisinkö... Kepeille lähestyminen vaikutti tökkivän, ehkä ohjaajalla, joten kepit päätin ottaa varman päälle. Tämä tietenkin vaikutti sitten muihinkin ohjausvalintoihin. Päätin kuitenkin pysyä valinnoissani ja ennen kaikkea ehtiä.


Loren kepitystä. kuva: Taru Vallius

kuva: Taru Vallius

Pienen hetken tästä voi nauttia - paljon on vielä tekemistä. Agiradatkin jo pilkistää lähitulevaisuudessa, mutta missään nimessä en halua lähteä pilaamaan kisoihin liian aikaisin kontakteja. Ne on hyvällä mallilla, mutta vaativat vielä vahvistusta ennen kuin starttaamme agiradalla.  

Ensi viikolla päättyy kesäkausi. Lore on liitänyt viimeisen kuukauden aikana tosi paljon, kun olemme käyneet omat ja Iiron ohjatut sekä kuus hypäriä. Sitä suuremmalla syyllä lihashuolto on nyt tosi tarpeen. Ensi viikolla on ohjelmassa hieroja ja sitä seuraavalla lähdemme taas Turkuun. Iirolle on luvassa sama huolto. Agia ei olla menty Iipan kanssa, mutta täytyy se energiapaukku pitää kunnossa niin on mukava kirmailla. Syksyn mittaan Iiro pääsee myös vähän hilputtelemaan Martsaan vapaavuorolla;)  

Valiobilleet

Vihdoin ja viimein pidimme perinteeksi muodostuneet valiobilleet. Edellisellä kerralla juhlimme Nita-äiteen valioitumista ja nyt olikin sitten pojan vuoro.  Parasta tässä perinteessä on kuitenkin se, että on hyvä syy kutsua kaverit kylään. 
 
Loren valioposetus.
Pinjan tekemä kortti;)
 Loren juhlat vietimme mukavalla pikkuporukalla ja pikkuvieraitakin saapui iloksemme.:) Sankaria muistettiin niin kortein kuin lahjoin. Vieraat olivat kyllä nyt innostuneet aivan liikaa...

...ja tietenkin voileipäkakkua.



Juhlien tapaan yhtä lailla perinteeksi on muodostunut voileipäkakku. Koristelun visio oli hieman toisenlainen, mutta siitä tuli sitten tällainen valioversio.

Kiitokset vielä rakkaat ystävät, oli ilo viettää iltaa teidän kanssa. Lorelta erityiskiitokset - kerromme sitten, mitä kivaa hankimme:)

4.9.2011

Onnea Iiro!

Iiro ilopilleri, hassu höpöttelijä täyttää tänään 6 vuotta. Vuodet eivät tunnu missään tällä kaverilla. Virtaa riittää ja vinkulelut saavat kyytiä kuten aina ennenkin.

Iiro 8 viikkoa.

Päivänsankari juhli syntymäpäiväänsä parhaiden kavereidensa seurassa - Loren, Telman ja Sylvin, unohtamatta Iirolle niin tärkeää Satua. Äitinikin tuli käymään läpikulkumatkalla ja hän on myös Iirolle mieluinen vieras. Aamulla oli ohjelmassa metsälenkki, mikäpä vois olla parempi lahja energiselle Iirolle:) Lenkin jälkeen kaikki parrat pääsivät herkuttelemaan kakulla. Alla muutama otos kavereista. Harmi vaan, että emäntä otti vaan lyhyen putken metsään, mutta tunnelma välittyy ja se on tärkeintä.

Iiro, Sylvi, Telma ja Lore<3

Kaverukset - Rauha ja Toivo;)
Lore juoksuttaa "vanhuksia".

...ja kaverikuva vielä kotona.

Sankari<3

Ja vielä kakku ennen katoamista;)

 Kiitokset Satulle ja tytöille - mukava metsälenkki niin koirille kuin itsellekin. Iiro lähettää vielä erityiskiitokset herkuista:)

Tämä syntymäpäivä on ollut aivan erityinen meille. Olemme äärimmäisen kiitollisia siitä, että Iiro voi hyvin. Kaverista on tullut taas esille se leikkisä hännän huiskuttaja, joka ilahduttaa touhotuksellaan meitä päivästä toiseen.

2.9.2011

KASS:n kisat

Tämä viikonloppu noudatti edellisen viikonlopun linjaa. Lauantain rata ei mennyt aivan putkeen ja sunnuntaina oli sit aivan eri meininki. Kepeiltä tuli vitonen ja Lore hankki hitusen yliaikaa ihastelemalla yleisöä. Kaveri pysyi kyllä radalla, mutta seisoa töpötti kohti kentän reunaa;) Tulos saatiin, mutta itse suoritukseen ei  kyllä voi olla tyytyväinen.


Sunnuntaina puolestaan meinas jäädä koko reissu tekemättä. Rataan tutustuminen alkoi kahdeksalta ja meidän piti olla seitsemän aikaan Virpparissa. Nukuin autuaaasti kymmentä vaille seitsemään ja en tiedä, miten paljon pitempään, jos ei olis Harri herättänyt. Laskin, että ehdin koiran lämmitellä, joten päätin kuitenkin lähteä kisaamaan. Hyvin ehdin tutkailla rataa ja suorituksesta päätellen äkkilähtö vois sopia meille, mutta ei kiitos enää.


Sain Loren mukavaan tsemppiin ja kaveri keskittyikin aivan satasella. Tietenkin minun ohjausvirheestä kaveri sukelsi väärästä päästä putkeen, mikä tiesi hylyä. Tästä täytyy todeta, että tulos ei kerro kaikkea. Rata oli ylivoimaisesti paras rata, mitä on tehty tässä kolmen viikonlopun aikan Loren kanssa ja kestääpä vertailun moneen reenisuoritukseen. Vauhtia riitti - arvasikohan Lore uuden palkkansa vai olikinko se ohjaajaa varten:)


Kuva: Taru Vallius
Yllä vielä näyte Loren liidosta reeneissä. Tarjalla kiitokset kuvista. Agikuvat ovat harvinaista iloa ja niinpä lisäilenkin näitä ripotelleen agijuttuihin.


Elorallin tunnelmia!

Rallista on jo aikaa, mutta tarttui sieltä kuitenkin mainitsemisen arvoista. Starttasimme Loren kans hypärillä molempina päivinä. Hieman jännitti, miten Lore kulkee, kun perjantain reeneissä se passaili matalempiakin hyppyjä. No eipä se homma siihen kaatunut lauantaina, kyllä ne oli ohjaajan töppäilyt. Pitäs muistaa sekin, ettei Lorella voi olla vielä samaa estevarmuutta kuin Iirolla. Aivan ei kaikki esteet osuuneet linjalle ja tuloksena olikin hyl.

Lorelle 3. sija hypärillä

Sunnuntaina meno olikin sitten aivan eri luokkaa. Lore oli sopivasti täpinöissään ja rata meni muutoinkin aika sujuvasti. Pari pientä ohjausvirhettä tuli, mistä tuloksena 10. Lore sijoittui kolmanneksi ja pokkasi ensimmäisen agi-pokaalin kera komean ruusukkeen:) Kaiken kaikkiaan oli mukava viikonloppu, mistä kiitos seurueelle, Kirsille ja Kvennalle!


Väsynyt pelaaja:)
Iiro puolestaan otti show:n haltuun kotopuolessa. Iskäkoira oli Harrin kanssa kotimiehenä ja viihdytti itseään eri aktivointijutuilla. Hyvin näytti aivojumppa tehonneen:)

17.8.2011

Loren ekat viralliset;)

Kuten on tullut todettua, kauan odotettu reenikausi alkoi. Ohjatuissa ehdimme saada hieman tuntumaa ennen ekaa starttia ja ennen kaikkea totuttelua korkeampiin hyppyihin.

Iiron tavoin Lore starttasi ekat kisat Keminmaassa ja tuomarina toimi Tienhaara.
Rata oli ihan mentävän oloinen - mukava rata. Tajusin vasta rataan tutustumisessa, että en ollut tehnyt Loren kanssa midi-pituutta:( No niinhän siinä kävi, että se ei mennyt sitä. Päätin jo etukäteen, että mitään ei jäädä jankkaamaan, paitsi keppien alun halusin korjata. Muutoin oli moitteeton suoritus eli olin todella tyytyväinen Loren aloitukseen.

Alusta oli tosi raskas hypätä ja muutoinkin vähäinen hyppyyttäminen korkeilla esteillä näkyi Loren menossa. Ei auta kuin reenata, jospa se tuntuma ja tekniikka sieltä alkaa löytyä.

7.8.2011

Agikausi alkaa...

Huomenna aloitamme agin syyskauden Loren kanssa. Hieman haikein mielin starttaamme  treenit, kun kyseessä olisi Iiron ryhmä. Uskon, että saan nauttia onnistumisista Loren kanssa tässäkin ryhmässä. Keskiviikkoisin käymme sitten Loren omassa ryhmässä. Juniorilla syksy tulee olemaan tiivistä agireenailua ja niitä hypäreitäkin on suunnitelmissa ihan mukavasti.


Lore<3
Iirollekin täytyy alkaa suunnitella jotain mukavaa puuhastelua. Agia emme unohda kokonaan, mutta kisoihin emme pääse enää dopingsäännösten vuoksi, mikä on ollut tosi kova pala minulle.  Missään nimessä Iiron elämästä ei tule sohvaperunan elämää. Kaveri on tottunut touhuamaan ja niin aiomme tehdä myös jatkossa:) Eihän Iiro sitä ajattele, onko tämä touhu oikeaa kisaa vai harjoittelua. Heiluu se häntä harjoituksissakin. Jäämme siis odottelemaan, mitä syksy tuo tullessaan. Ennen kaikkea toivon Iirolle hyvää vointia.


Iiro<3

Alla vielä muutama posetus isästä ja pojasta. 



2.8.2011

OKK:n epikset 26.7.

Kävimme jälleen Loren kans totuttautumassa kisatunnelmiin ja vieraaseen kenttään OKK:n mölliradalla. Hieman lämmin sää vei parhaita mehuja parrasta, mutta hyvin kaveri porskutteli. Yks virhe tuli ohjaajan järkyttävästä ohjausvalinnasta johtuen, joka jo lähtöviivalla epäilytti.

Lore hallireeneissä syksyllä 2010 (kuva: Juha Lehtikangas)
Lore sijoittui hienosti möllien kolmanneksi ja sai parhaan mahdollisen palkinnon eli herkkuja. Käynemme vielä yhdet epikset ennen ensimmäistä virallista starttia, joka on näillä näkymin 14.8. Keminmaassa. Samalla kentällä aloitti myös aikanaan Iiro viralliset kisat. Näin se vaan menee...jokin päättyy ja on pakko aloittaa taas alusta:(

23.7.2011

Iiron ikävät uutiset...

Oli vaikea keksiä tähän kirjoitukseen otsikkoa ja ylipäätään sanoja, miten tämän kaiken aloittaa ja sanoo. Mietin kauan kirjoitanko tästä, mutta tätä on niin vaikea sanoa kenellekään ääneen. En sillä, että tästä pitäisi toitottaa kaikille, mutta törmään usein tilanteeseen, että tämä olisi sanottava ääneen.

Iirolle tehtiin kastraatio 16.6; joka meni kaikin puolin loistavasti. Se, miksi päädyimme kastraatioon, oli haitallisen suuri eturauhanen. Jälkeenpäin tarkasteltuna Iiro oli todella kivulias, kun seuraa sen liikkeitä ja olemusta nyt.  Leena Piira totesi myös Iiron olevan kivulias , kun kävimme hoidattamassa Iiroa toukokuun lopussa.

Kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin ennen muiltakaan osin. Iirolla alkoi aika pian nukutuksen jälkeen epileptiset kohtaukset. Nukutus oli Iirolle ensimmäinen ja sitä ei ole tarvinnut koskaan rauhoittaakaan. Jännitin hirveästi nukutusta, mutta en pienimmässä mielessäkään voinut kuvitella, mitä meillä on vielä edessä. Iiro tutkittiin Eläinsairaala Aistissa, jossa sille annettiin epäilydiagnoosiksi idiopaattinen epilepsia. 

Minun rakkaalla Iirolla on siis epilepsia...miksi just Iiro??? Tätä ei pysty ymmärtämään. Tämä kaikki on ollut niin järkyttävää...ja tätä on vaikea tajuta vieläkään. Sopeutuminen vie varmasti paljon aikaa. Kiitos Satulle (Funace's) aivan uskomattomasta tuesta ja avusta, jonka olemme Harrin kanssa sinulta saaneet. Monta kertaa olen saanut purkaa sydäntäni myös Jonnalle, Katariinalle ja Kirsille. Kiitos teille siitä, että olette jaksaneet kuunnella.

Joka tapauksessa - meillä jatkuu elämä Iiron kanssa:) On kaksi asiaa, mitä Iiro ei saa tehdä. Toinen on uiminen ja toinen autolla ajaminen. En usko, että kumpaakaan Iiro kaipaa...Elämän ilot tulevat loppujen lopuksi hyvin pienistä asioista.

Oulu KV

Kävimme vielä Loren kanssa pyörähtämässä valioluokassa Oulu KV:ssa. Päivästä ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville - Loren saldona VAL ERI3.




Kaiken kaikkiaan voimme olla tyytyväisiä poijan näyttelykesään. Toiveena oli saada Lore valioksi ja se tapahtui aika helposti ja upean RYP-sijoituksen kera. Nyt on sitten näyttelyt tauolla ja siirrytään agilityn pariin. Katsotaan, jos vielä joskus käymme jossain...aika näyttää.

13.7.2011

Lore RYP2 Kokkolassa...

Lähdimme jo lauantaina kohti Sieviä, koska sunnuntain kehät alkoi jo klo 9.00. Ei ole realistista aamu-uniselle ihmiselle ajaa Oulusta Kokkolaan samana aamuna. Saipahan Lore käydä vähän kirmailemassa äiteen kans ja siskolikan huiputettavana:) Kiitokset Jonnalle yösijasta.


Lore & VSP Fixus Poetry (kuva: Joni Leipälä)
  Eipä osannut haaveillakaan aamulla, mitä näyttely tuo tulleessaan.  Lore oli paras uros ja nappari valiosertinsä. Kaiken kukkuraksi Zeev Train ojensi meille ROP-ruusukkeen:)



Pitkästä päivästä huolimatta, Lore esiintyi aivan upeasti ryhmäkehässä. Samaa mieltä näytti olevan tuomarikin - Loren lopullinen sijoitus oli RYP2.
 

Lore kera ruusukkeiden <3
  
Tämä oli kaiken kaikkiaan erikoinen näyttely. Kehässä esiintyi viisi Iiron ja Nitan kuudesta pikkuparrasta, joista neljä poistui upeasti punaisen nauhan kanssa kehästä. Kaiken kruunas tietenkin oman hurmurin valioituminen ja upea sijoitus ryhmäkehässä. Kiitos kaikille mukavasta päivästä ja erityiskiitos velipojalle perheineen, kun saimme tulla käymään:) 

3.7. 2011 Marko Mäkelän opissa...

Osallistuimme Loren kanssa Active Dog ry:n järjestämälle agikurssille. Kouluttajina toimivat Maria Aaltonen ja Marko Mäkelä eli huipputason koulutusta oli luvassa.

Lauantain ohjelmassa oli päällejuoksut ja välistävedot. En muista, että olisin koskaan tehnyt aiemmin tämän tyyppisiä yksittäisenä harjoituksena. Homma meni siihen asti ok, kun menimme radalle. Iironkin kanssa tämä on teettänyt minulla kovaa vääntöä ja sama jatkuu Loren kans:)

Näitä täytyy reenailla lisää. Paljon saimme vinkkejä tuleva varten - huippukoulutus:)