Tämä juttu julkaistiin Kääpiösnautseri-lehdessä 3/2013. Julkaistakoon se vielä täällä blogissakin. En tiedä olisinko tätä tarinaa voinut aiemmin kirjoittaa, mutta nyt se on tässä. Juttu voi herättää monenlaisia ajatuksia, ja hyvä, jos herättääkin vähän keskustelua. Omalta osaltani voin todeta, että tekisin kaikki ne päätökset uudelleen, mitä olen tehnyt tämän asian suhteen.

Iiron ja Loren tarina: kun salama lyö kaksi kertaa samaan puuhun

Meidän laumaan kuuluvat Iiro (Proceller Burn’N Rumble) ja Iiron poika, Lore (Rosanita’s Amazing Alore). Iiro on minun ensimmäinen kääpiösnautserini. Halusin itselleni suuren koiran pienessä koossa. Koiran, jonka kanssa voisin harrastaa monipuolisesti. Sen sainkin jokaista karvaa myöten.

Haaveet toisesta koirasta alkoivat hiipiä mieleen, ja minulle tuli mahdollisuus ottaa oman koirani jälkeläinen. Kukapa ei tarttuisi tähän mahdollisuuteen? Tunsin hyvin koiran kasvattajan, ja hän oli tarkkaan suunnitellut tätä pentuetta. Ennen kaikkea koirat olivat terveitä, eikä muutoinkaan ollut tiedossa mitään terveydellistä riskiä pentueen suhteen.  

Iiro kastroitiin kesäkuussa 2011, koska sillä oli ongelmia eturauhasen kanssa. Iiro oli kipeä ja ajattelin, että toimenpide tulee helpottamaan sen elämää monin tavoin ja agilitykin on mielekkäämpää. Ensimmäinen nukutus vähän jännitti, mutta kaikki näytti menevän hyvin. Ajattelin, että nyt vain odottelemme, kunnes Iiro toipuu ja pääsemme treenaamaan ja ennen kaikkea kisaamaan. Olinhan juuri saanut Iiron kisakuntoon, ja ehdimme ennen kastrointia käydä jo yhdellä agilityradalla.

Kaikki meni loistavasti leikkauksen jälkeiseen yöhön asti. Heräsin yöllä aivan outoon ääneen, kun Iiro kouristeli, pissasi alleen, sen suusta tuli outoa vaahtoa ja se oli aggressiivinen. Oma koirani ei päästänyt minua lähelleen! Istuin lattialla ja itkin hysteerisenä. Hetken kuluttua Iiro tuli luokseni häntä heiluen. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä Iirolle oli tapahtunut.  En ottanut lainkaan vielä tässä vaiheessa yhteyttä lääkäriin, ajattelin, että Iiro on kipeä leikkauksen jälkeen. Olen ihmetellyt usein jälkeenpäin, miksi toimin näin. Seuraavana iltana kohtaus toistui lievempänä, ja soitin päivystävälle eläinlääkärille.

Sen puhelun aikana taivas putosi päälleni lopullisesti. Minulle sanottiin ääneen sana epilepsia. Iirolle pitäisi aloittaa elinikäinen lääkitys, ja se tarkoittaisi myös meidän kisauramme loppua. En voinut tajuta tilannetta. Eihän minun koirallani voinut olla epilepsia! Iiroa lääkittiin diazepamilla ja epilepsialääkitykseksi määrättiin barbivet. En kuitenkaan aloittanut vielä lääkitystä, koska Iiroa ei ollut tutkittu muutoin kuin verikokeilla, ja nyt päivystävän eläinlääkäri oli määräämässä sille elinikäistä lääkitystä.

Tilanteen teki pelottavaksi se, ettei kukaan oikein tiennyt tästä sairaudesta. Nukutus oli Iirolle ensimmäinen, eikä kukaan osannut sanoa, mikä vaikutus sillä saattoi olla tähän kaikkeen. Vielä oli pieni toivon kipinä, että tämä painajainen vain päättyisi.  Samalla mietin, jääkö koirani henkiin vai ei. Tuleeko sen elämä olemaan enää elämisen arvoista, jos kohtaukset eivät lopu?  Kysymyksiini ei ollut olemassa vastauksia.  Oma eläinlääkärimme kehotti elämään Iiron kanssa rauhallista elämää, enkä uskaltanut edes jättää sitä yksin.  Rauhallinen elämä tarkoitti sitä, että teimme Iiron kanssa vain pieniä lenkkejä ja vieraitakaan en ottanut vastaan. Eihän elämä voinut olla sellaista.  Iiro sai kohtauksia viikonloppuisin, ja kolmantena viikonloppuna Iiro sai 20 tunnin aikana neljä kohtausta. Kolmen viikon aikana kohtauksia oli kaiken kaikkiaan kymmenen.

Tämän synkän viikonlopun jälkeen olin yhteydessä Eläinsairaala Aistiin, jossa kehotettiin heti aloittamaan lääkitys.  Emme voineet jäädä odottamaan Aistin aikaa, vaan oli mentävä koiran ehdoilla. Oma lääkärini oli aloittamassa kaliumbromidia, koska se ei rasita maksaa. Aistissa sanottiin, että paras lääkitys on barbivet. Olin jälleen neuvottomassa tilanteessa, ketä minä uskon?  Loppujen lopuksi Iirolla aloitettiin kaliumbromidi.

Iiro tutkittiin Aistissa. Pään magneettikuva oli onneksi puhdas. Iiro sai epäilydiagnoosiksi idiopaattinen epilepsia.  Aistissa sain vastauksen moneen kysymykseeni, ja oli helpottavaa päästä paikkaan, jossa tästä sairaudesta tiedettiin. Monta asiaa jäi vielä avoimeksi, ja vain aika antaisi vastaukset. Ehkä tärkein tieto oli, että nukutusaine ei ollut aiheuttanut epilepsiaa – eikä se sitä aiheuta – vaan Iiro on saanut perimässään taipumuksen sairastua. Meitä neuvottiin elämään normaalia elämää, eikä kohtauksia tarvinnut pelätä etukäteen.

Todellisuudessa tilanne ei ollut näin yksinkertainen, pelko kohtauksista oli koko ajan mielessä. Toisaalta oli helpottavaa, että tiesimme, minkä asian kanssa elämme. Ennen kaikkea helpotti se, että emme olleet asian kanssa yksin.  Aika pian alkoi löytyä kohtalontovereita, myös kääpiösnautsereiden keskuudesta, jotka elivät täysin normaalia elämää. Oli tietenkin karmea pettymys, että emme voineet enää kisata. Tässä vaiheessa agility ei ollut edes mahdollista Iiron kanssa. Onneksi minulla oli kovaa vauhtia kasvamassa toinen harrastuskoira, ja aloitimmekin Loren kanssa kisaamisen samana kesänä. Mikään ei kuitenkaan korvannut sitä, mitä koin ja tein Iiron kanssa.

Iiron kohdalla oli sillä hetkellä tärkeintä saada lääkitys tasapainoon. Aistissa kaliumbromidin rinnalle aloitettiin barbivet. Lääkityksen seurauksena Iiro oli alussa väsynyt ja sen takapää heikkeni. Koira, joka oli pari kuukautta aikaisemmin ollut lihaksikas turbomoottori, käveli nyt lenkillä minun perässäni laahaten takajalkojaan mukanaan. Meille sanottiin, että noin kahdeksan viikkoa lääkityksen aloittamisesta tilanne tulisi olemaan sellainen kuin sen hetkisellä lääkityksellä saavutettaisiin. Iiron takapää oli edelleen heikko, mutta kohtauksia ei ollut lainkaan, eli lääke näytti auttavan. Syksyn aikana lääkitys aiheutti myös ylivilkkautta. Iiro oli öisin levoton ja vaelsi huoneesta toiseen. Tähän olisi auttanut lääkityksen lisääminen. Toisena vaihtoehtona oli valvoa öisin ja odotella, että tilanne tasaantuu. Päätimme sinnitellä, ja vilkkaus meni ohi.  Puolen vuoden jälkeen kaliumbromidin määrää pystyttiin vähentämään. Tällä uskottiin olevan vaikutusta väsyneisiin takajalkoihin, ja pari kuukautta lääkkeen muuttamisen jälkeen tilanne olikin merkittävästi parempi. Lenkillä juoksenteli iloinen, pirteä Iiro. Kevään aikana Iiro oli jo hyvässä kunnossa, ja jumpan avulla sain edelleen vahvistettua sen takapäätä. Iiro kulki mukana agilityharjoituksissa, ja hiljalleen aloin tehdä lyhyitä pätkiä myös Iiron kanssa.

Sairautta ajatellen kaikki näytti hyvältä. Sitten, vajaa vuosi Iiron sairastumisen jälkeen, tuli taas tämän sairauden julmuus esille. Iiron jälkeläinen, Luna, oli alkanut saada kohtauksia. Kohtaukset alkoivat samalla tavalla kuin Iirolla eli nukutuksen jälkeen. Lunalta otettiin pään magneettikuva, ja tulosten valossa se oli perinyt isänsä sairauden. Onneksi lääkityksen avulla tyttö voi tänä päivänä hyvin. Nyt oli kuitenkin saatu vastaus siihen, periytyykö sairaus helposti jälkeläisiin. Ajattelin, että Lorella täytyy olla hengenvaara ennen kuin sen saa nukuttaa. Toisaalta ajattelin, että tuskin kenelläkään on niin huonoa onnea, että saa kaksi epilepsiakoiraa.

Tämän sairauden kohdalla ei kuitenkaan ole kyse tuurista, vaan siitä, että sairaus periytyy voimakkaasti.

Syksyllä 2012 olin palaamassa Loren kanssa agilityharjoituksista. Samalla juhlistimme Loren nousua agilityn 2-luokkaan. Tuntui todella hyvälle sen kovan työn jälkeen, minkä olin tehnyt Loren kanssa. Hiljalleen aloin hyväksyä myös sen, että Lore on nyt se minun kisakoirani eikä Iiron kanssa kisaaminen kerta kaikkiaan ole enää mahdollista.  

Tätä hurmosta kesti kuitenkin vain hetken, ja pudotus maan pinnalle oli järkyttävä. Ajaessani kuulin kummallista havinaa. Lore oli pudonnut takapenkiltä jalkatilaan, jossa se makasi selällään ja kouristeli. Tämä ei voinut olla totta! Pysäytin auton moottoritien reunaan ja varmistin, että koira ei tukehdu kieleensä. En voinut kuin katsoa kelloa ja odottaa, milloin kohtaus menee ohi.

Lore sai 12 tunnin aikana kolme kohtausta. Elämä tuntui kohtuuttomalle minua ja ennen kaikkea minun koiraani kohtaan, eihän tässä ollut enää mitään järkeä! Yritin etsiä kaikkia vaihtoehtoja, mistä tämä voisi johtua. Olivatko ne kohtaukset sittenkään epileptisiä kohtauksia? Monta kohtausta nähneenä asiassa ei kuitenkaan ollut mitään epäselvää.

Olin heti seuraavana päivänä yhteydessä Aistin Iiroa hoitaneeseen neurologiin, joka neuvoi aloittamaan lääkityksen. En missään nimessä halunnut ottaa riskiä jäämällä odottamaan seuraavia kohtauksia. Iiron kohdallahan lääkityksen aloitusta pitkitettiin aivan liian kauan. Halusin viedä myös Loren tarkempiin tutkimuksiin Aistiin. Iiron hoidosta minulla oli pelkkää hyvää sanottavaa, ja halusin myös Lorelle parhaan mahdollisen hoidon. Pään magneettikuva oli puhdas, ja epäilydiagnoosissa olivat samat sydäntä raastavat sanat kuin isällä ja siskolla: idiopaattinen epilepsia. Nyt minun piti antaa tabletti barbivet-purkista sekä isälle että pojalle.

Loren lääkitys saatiin hyvin tasapainoon, eikä sivuvaikutuksia ole ollut. Kaveri on koko ajan ollut sama iloinen hännän heiluttaja.     

Aika pian Loren sairastumisen jälkeen mietin, että joudun kokonaan jättämään agilityharrastuksen. Harrastuksen, josta oli tullut minulle se kaikkein rakkain. Treenasin tunnollisesti, olimmehan huippuvalmentajien ryhmässä. Hieman tarkemmin asiaa mietittyäni ajattelin, että miksi ihmeessä lopettaa. Iiro oli jo tehnyt agilitya, ja kaikki meni loistavasti. Päätin jatkaa treenaamista Iiron kanssa ja kokeilla jatkamista myös Loren kanssa sen jälkeen, kun lääkitys on saatu tasapainoon. Noin pari kuukautta sairastumisen jälkeen Lore pääsi takaisin treeneihin, ja aloinkin käydä poikien kanssa treeneissä vuoroviikoin.  

Molemmat kävivät kevättalvella 2013 kontrollissa, ja tulostenkin valossa kaikki näytti hyvälle. Sairaus on saatu hyvin kuriin, ja lääkitys on tasapainossa. Minulle on ollut todella suuri apu, että sain poikien hoitosuhteen Eläinsairaala Aistiin. Minulla on vain pelkkää hyvää sanottavaa, miten neurologi Janis Jeserevics on poikia hoitanut ja neuvonut meitä aina, kun olemme apua tarvinneet. Pojilla on myös aivan ihana oma lääkäri Raija Väyrynen täällä Oulussa. Olen hänelle todella kiitollinen kaikesta.  

Kaikkein tärkeintä on tietenkin se, että pojat voivat hyvin. Molempien kanssa harrastan edelleen agilitya, ja olemme menossa myös ensi talvena ryhmään. Pojat elävät täysin normaalia, ehkä keskimääräistä vauhdikkaampaakin, koiran elämää.  Agilityn lisäksi käytän molempia uimassa – vierellä on tietenkin aina uittaja. Kaikki on sujunut hienosti. Meitä ei rajoita oikeastaan mikään muu kuin Kennelliiton dopingsääntö, joka tuntuu kohtuuttomalle. Kennelliiton silmissä minulla on nyt kaksi koiramaailman hylkiötä, jotka eivät saa enää osallistua mihinkään. Lore on neljävuotias, sillä ei sairastumisen jälkeen ole ollut yhtään kohtausta eikä lääkkeistä ole sivuvaikutuksia. Ja nyt se on aivan kaikesta ulkona! Iirollakaan ei ole ollut kohtauksia lääkityksen aloittamisen jälkeen.

Tätä sairautta ei toivo kenellekään, vähiten näille viattomille parroille. Omat koirani ovat karmea todiste siitä, miten voimakkaasti epilepsia periytyy. Tämä sairaus tuli kuin isku vasten kasvoja. Iiro oli jo kolme ja puolivuotias, kun sitä käytettiin jalostukseen. Varsinkin terveydellisestä näkökulmasta yhdistelmä vaikutti hyvälle, mutta toisin kävi. Iiron ainoassa pentueessa kaksi kuudesta jälkeläisestä on sairastunut. Omien koirieni suvusta tiedän Iiron puolelta yhden epilepsiaa sairastavan koiran. Koira sairastui samaan aikaan kuin Iirokin. Koiran isällä on sama emä kuin Iirolla. Tämänkin kaverin sairaus on saatu lääkityksellä kuriin.

Koirieni kasvattajat Satu Lehtonen ja Jonna Haikola ovat suhtautuneet sairauteen avoimesti. Se on ollut meillä todella tärkeää, ja se on ennen kaikkea tärkeää tälle rodulle. Arvostan suuresti heidän vastuuntuntoista päätöstään lopettaa näiden linjojen kasvattaminen, sillä mikä voisi olla tärkeämpää kuin koiran terveys. Haluan kiittää ystävääni Satua (kennel Funace’s), hän on poikien sairastuessa ollut minulle korvaamaton tuki. Tämä on ollut pitkä ja raskas prosessi. Tätäkään kertomusta en voinut kirjoittaa ilman kyyneleitä.

Pojat ovat minulle äärimmäisen rakkaita, enkä ajattele, että ne olisivat jotenkin huonompia koiria, päinvastoin. Emme voi enää kisata, mutta voimme harrastaa ja nauttia elämästä muilla tavoin. Olen onnellinen siitä, että olemme ennen sairastumista eläneet täysillä jokaisen päivän, ja niin aiomme tehdä myös tulevaisuudessa.

Tulisi aina muistaa, että koira ei ole ihmistä varten, vaan ihminen koiraa varten.

Kirsi-Mari Tervo

Iippa Vesipedossa:)

No vihdoin ja viimein - on sitä uintireissua odotettu. En nyt tiedä, onko se Iiro niin kovasti odotellut, mutta emäntä ainakin. Alussa tietty jännitti ja ei se Iiro niin intona ollut sinne veteen menossa. Kaveri ui kuitenkin aika hyvin. Suvin mukaan muutos oli todella merkittävä, mitä Iiron uinnissa tapahtui nyt eka kerralla. Hyvä Iippa!

Iippa uiskentelija (Kuva: Kaisa Heikkinen)

Täältä tullaan! (Kuva: Kaisa Heikkinen)



Uinnin jälkeen Iiro pääsi vielä Suville hierontaan ja voi sanoa, että olihan se poika aika puhki kaiken sen illan actionin jälkeen. Eikä Lorekaan jäänyt aivan paitsioon. Suvi teki kevyen käsittelyn ja sit ehkä jo ens kerralla kunnon hieronta.

Uintihan on aivan loistavaa reeniä Iirolle. Kuten Leena Piira oli maininnut:"Korrekti uintiasento vaatii voimaa koiran vatsa- ja selkälihaksilta. Lisäksi uinti parantaa koiran koordinaatiota ja takaosan hallintaa”. Juuri tätä Iiro tarvitsee ja nyt meillä on aivan upeat olosuhteet reenailla. Katsotaan, joko Lorekin polskahtaa ensi kerralla altaaseen;) 

 

Aksailta...

Pitkän harkinnan jälkeen päätin lähteä Iiron kanssa aksailemaan. Ennen kaikkea mietin, miten Iiron kroppa jaksaa, mutta aika näyttää ja mennään viikko kerrallaan. Lore on nyt vähän aikaa paussilla, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. 

Arkiston aarteita - Iiro OKK:lla

Mihinpä ne Iiron taidot olis kadonneet. Sen kans on jotenkin niin helppo mennä. Tuli tosi hyvä fiilis ja Iippa näytti kyllä nauttivan kovasti:)

Yhtäkkiä kaikki onkin toisin...

En olisi uskonut toissa tiistaina, mitä päivä tuo meille tullessaan. Loren kans tarjottiin nollakarkit illan agireeneissä ja tottakai 2-luokkaan nousu on maistunut makealle.

Voi kyllä sanoa, että aika pian tulin maan pinnalle ja lujaa. Kotimatkalla Lore sai epilepsiakohtauksen:( Onneksi olin laittanut Loren jostan kumman syystä takapenkille. Normaalisti Iiro ja Lore matkustavat kahdestaan takaosassa.Tilanne tuntui niin järjettömälle, kun pysähdyin motarin viereen ja katsoin sitä koiraa. Miksi minun Lorekin? Tuo hyväntahtoinen ja iloinen hännänheiluttaja, joka on kaikkien kaveri.

Lore sai vielä kaksi kohtausta, mutta onneksi sen jälkeen tilanne on rauhoittunut. Olen miettinyt pääni puhki, voiko kyseessä olla jotain muuta, mutta ei. Valitettavasti olen nähnyt näitä epilepsiakohtauksia niin monta kertaa...

Meille oli heti selvää, että viemme Loren tarkempiin tutkimuksiin Aistiin. Vaikka Iiron sairaus puhuu vahvasti puolestaan, halusin, että pää tutkitaan ja saan lopullisen varmuuden asiaan. Kävimme perjantaina Iiron ja Loren kanssa Aistissa Janis Jeserevichin luona. Lorelle annettiin epäilty diagnoosi: idiopaattinen epilepsia. Nuo sanat kouraisee syvältä rinnasta, kun luen tuota paperia, mutta niin siinä vaan lukee. Jonna-kasvattajalle suurkiitos, että lähdit seuraksi ja henkiseksi tueksi.

Tällä hetkellä tuntuu, ettei tunne mitään, kun ajattelee tätä tilannetta. Toisaalta tätä ei pysty hirveästi ajattelemaan. En voi ajatella, mitä olen menettänyt. On vaan keskityttävä Loren hyvinvointiin ja iloittava siitä, että meillä on Lore ja se voi hyvin. Elämä jatkuu normaalisti sairaudesta huolimatta ja olemmekin tehneet aivan samoja juttuja kuin ennenkin. Agilityn kohtalo ratkeaa ajan kanssa, voimmeko tehdä sitä omaksi iloksi tai sitten täytyy keksia jotain muuta. Lore on nuori koira ja haluan nimenomaan Loren kanssa puuhastella, tietenkään Iiroa unohtamatta.

Agi-SERT

Kajaanin tuliaisina: nolla ja agi-SERT. Upean radan kruunasi vielä voitto.

 

 

Loren sertiposetus.

Tätä kisaa tulemme muistelemaan vielä monta kertaa...upea rata, josta iloitsivat niin Lore kuin ohjajaakin.

KASS:N kisat

Alun alkaen oli tarkoitus päättää ns. kesäkauden kisat OKK:n kisoihin. KASSin kisat arvelutti niin sään kuin tuomarinkin puolesta, jota ei pitäis ajatella. Viimeistään siinä vaiheessa oli helppo päättää, kun tuomariksi vaihtui Timo Vertanen. Lauantaina kävimme yhden agiradan, jolla lähinnä sain hyvän muistutuksen niistä jutuista, joihin on erityisesti kiinnitettävä huomiota Loren kans. Tuloksena oli HYL, eikä nyt voi puhua hyvästä sellaisesta.

Sunnuntaina meininki oli jo aivan eri luokkaa. Heti Virpinniemeen mentyä huomasin, että Lorenkin viretila aivan eri luokkaa lauantaihin verrattuna. Timo oli tehnyt jälleen kunnon maraton-radan ja vähän lisännyt haastettakin. Lore kulki mukavalla sykkeellä, mutta ohjaaja halus aivan väkisin vääntää koiransa loppuradalla ohi hypyn. Menin aivan liian kauas A:sta ja sittenpä olinkin jo menossa tissit väärään suuntaan ohi hypystä. Senhän tietää, miten siinä käy. Muutoin oli hyvä rata kera 5 tuloksen ja palkintosijan.

Toisen radan teemana oli sit erityisesti oma korvien väli; turha hätäily pois ja tässä hetkessä-oleminen. Sillä lähdettiin ja vielä, kun muistin koiran ja ponnistuspaikan, tuotti se lopultakin tulosta. Se on ollut niin lähellä ja niin monta kertaa ja nyt se nolla sit tuli. Ilokseni Koskelan Kirsi vielä kuvas radan - kiitos siitä!  http://www.youtube.com/watch?v=Y8_-Zmjz64w Tuntuihan se kerrassaan mukavalle ja pokkasimme vielä 1. palkinnon:)

OKK:n kisat

Kävästiin Loren kanssa OKK:lla pari starttia. Kaveri oli löytänyt aivan uuden vaihteen päälle eli vauhtia piisasi. Eka radalla tuli taas hetkellinen hairahdus ja ohjasin vähän huolimattomasti, minkä seurauksena koira pimpsahti selän taa ennen muuria. Kepeillä vielä vähän hämmensin, mutta muuten oli oikein mukavaa menoa. Video kertoo kaiken:)
 http://www.youtube.com/watch?v=eLphGxb5fh8&feature=share

Toka rata oli sit oikein mukavaa menoa. Vauhti oli vähintään eka radan luokkaa ja kaikki sujuikin hienosti kolmanneksi viimeiselle esteelle. Ohjasin huolimattomasti ja käännyin hätäisesti maalisuoraa kohti, jolloin Lore kääntyi pituuden välistä. En edes itse huomannut sitä, joka todistaa sen, että katse kääntyi aivan liian aikaisin. Se rata tössäs siis aivan turhaan hätäilyyn.

Sinällään täytyy olla todella tyytyväinen. Lorella oli loistava vauhti ja kyllä ne muutkin jutut sieltä natsaa, kun ohjaajan korvien väli pelittää. Coutsikin oli saapunut paikalle ja oli tosi mukava saada vähän palautetta radasta, monta hyvää neuvoa jälleen kerran:)

Piiralla

Kävimme jälleen perinteisen Turun keikan. Auto oli aika lailla lastattuna käppänöillä: Iiro, Lore, Telma, Sylvi ja Helmi. Kokkolasta koukkasin vielä kyytiin Jonnan, Loren kasvattajan. Ehkä olis tullut koti-ikävä ilman Jonnan apua ja seuraa;) Ymmärrettäköön nyt Satun pois jäänti, kahdeksan pikkupartaa kotona vaativat hoitajaa.

Pojilla ei ollut mitään vakavempaa. Iirolla oli vähän jumia ja takaosa oli hieman heikentynyt. Oman haasteen tuolle takapäälle tuo epilepsialääkitys, joka heikentää sitä. Jumpalla onneksi pystyy tilannetta korjaamaan. Lore oli suht hyvässä kunnossa agiliitäjäksi. Olen pitemmän aikaa seurannut, että se ei käytä oikeaa takajalkaa samalla tavalla kuin muita jalkoja ja näinhän se onkin. Jalassa ei kuitenkaan ollut varsinaisesti mitään vikaa.

Poikien jumit tavallaan kertovat siitä, että Iiron täytyy siirtyä välillä vasemmalle puolelle lenkillä ja vastaavasti Lore ottaa Iiron paikan. Tästä on kyllä sanonut Suvikin jo aiemmin ja muutoinkin samoja havaintoja kuin Leenalla. Meillä on aivan loistava hieroja:)

Olihan se taas rankka reissu, enkä varmasti olis selvinnyt ilman Jonnaa. Jälleen loistavaa hoitoa ja paljon hyviä neuvoja myös ruokintaan. Luvassa on jumppaa ja Iiron kanssa aiomme suunnata uimaan eli uutta ja jännää partapojalle luvassa.

Iiro 7 vee

Iiro ilopilleri täytti 7 vuotta:) Vuodet ei näy tässä energisessä pojassa, jolla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Välillä vaikuttaa, että iskäkoira on huimempi kuin poikansa;)

 

Iiro 10 päivän ikäinen.

Iiro 7 vee - sankari vähän sutturaparta:)

Iiro juhlisti synttäreitään pienellä porukalla - Loren kanssa eli kakku meni puoliksi:) Sankari sai lahjaksi uuden pallon. Vinku hajos melkein heti ja eipä loppuillasta voinut enää pallosta puhua...



Ikävä...

Tasan kolme vuotta sitten lähti meidän rakas Enton Sateenkaarisillalle...

Ikävä on tätä ihanaa, päättäväistä Pikku-Ukkoa, joka toi niin paljon iloa elämäämme...

Kurvailua KASSilla

Jalka vaikutti loppuviikostakin ihan hyvälle ja niinpä uskaltauduin sit KASSin kisoihin, missä tuomaroi Mika Moilanen. Eka radalle lähdettäessä Lorella oli sellainen "hönövaihde" päällä, että ei voinut kovin hyvää seurata. Pientä hulluttelua olikin ilmassa ja kepeiltä tuli 5 sekä pikkasen yliaikaa. Sijoitus oli 2.

Toka rata mentiin sit sama rata toiseen suuntaan eli luvassa oli taas suht suoraviivaista menoa. Meillä tuo itsenäinen rallattelu on vielä sitä luokkaa, että en aivan päässyt ottamaan alkua sen vaatimalla tavalla. Niinpä kepitykseen tuli vähän kiirus ja pukkas sieltä vitosen. Muutoin oli ihan mukavan tuntoista menoa ja kontaktitkin tehtiin suht vauhdikkaas coutsin antamien ohjeiden mukaisesti. Tuloksena oli siis 5 ja voitto:) Täytyy nauttia näistä pienistä välipalkinnoistakin, kyllä ne nollat sit joskus tupsahtaa...

OKK

Loppukesän kisaputki sai jatkoa OKK:lla. Viikonlopun suunnitelmissa oli mennä kaksi Mikkilän rataa lauantaina ja sunnuntaina vielä yksi Pohjolan rata. Eka radan (hypäri, HYL) jälkeen Lore kuitenkin käveli vaikean oloisesti oikealla takajalalla ja säästeli sitä. En halunnut riskeerata ja päätin jättää leikin sikseen.

Suvin ohjeiden mukaisesti Lore huilasi alkuviikon ja hoidin kauratyynyllä jalkaa. Keskiviikkona kävimme reeneissä ja jalka vaikutti ihan ok:lle. Luulenpa, että jalka ärtyi OKK:n kisoja edeltävänä iltana metsälenkillä, missä kaveri veteli kuin tuulispää menemään. Kyseessä oli sama jalka, jota se loukkasi jo aiemmin kesällä metsälenkillä. Tällöinkin pidin koirulia levossa ja Suvi tutki sen, mutta siitä ei löytynyt mitään.

Oulu-Tornio autoilu jatkuu...

40 vee-bileet jäivät väliin, kun aamulla piti taas kukon laulun aikaan suunnata kohti Keminmaata. Kuten yleensäkin, Mika Moilasen radat olivat mukavan mentäviä 1-luokan radoiksi.

Tälle ohjaajalle tehtävä osoittautui kuitenkin liian haasteelliseksi. Eka radalla ohjasin Loren ohi heti toka esteeltä ja tuloksena oli tieten hylly. Kunnialla hurautimme radan loppuun, jolla oli monta hyvääkin kohtaa. Toka rata oli sit sama rata toiseen suuntaan. Mun kömmähdykset tuli parissa kohtaa, missä olis pitänyt rytmittää. Näinpä menimme vähän ohi parista esteestä ja tuloksena 10 kera 3. sijan. 

Lore liitää reeneissä. Kuva: Taru Vallius

Tämä pohjoisen autoilun päätimme sit Tornion Eloralliin. Menin eka kerran kolme starttia. Päätin jo heti alun alkaen, että menen vaan kaksi, jos Lore vaikuttaa kovin väsyneelle. Pojassa riitti kuitenkin mukavasti virtaa ja niin sitten menimme kaikki.

Saviojan radat olivat selvästi mutkikkaampia kuin Moilasen radat tai Raunon radat Kemissä. Toinen rata oli selvästi meidän paras rata ja hyvä sellainen. Vaikka kepeiltä tuli 5 ja vähän yliaikaa, jäi siitä radasta tosi hyvä fiilis. Kahdelta muulta radalta tuli sit 10 kera yliajan, kun se korjailu taas vei sitä aikaa.  Se täytyy todeta, että vaikka koira jaksoikin, ohjaajalle teki jo tiukkaa kolme rataa. Kyllä me sillä kahdella startilla vielä mennään.

Raunon radoilla...

Tuossa heinäkuun lopulla olis melkein voinut muuttaa Tornioon tai Kemiin. Takana on 4 viikon kisaputki akselilla Kemi-Tornio. No onhan se ainakin käytännöllistä noukittaessa kisoihin jääneitä kamoja.

Rauno Virran radat tuli testattua kahteen otteeseen. Heinäkuun lopussa starttasimme Raunon radoilla Torniossa. Eka rata oli ihan mukavaa menoa, kunnes huolimattoman ohjauksen seurauksena Lore pimpsahti selän takaa A:lle. Siinä meni vähän sit pasmat sekaisin ja kontaktin korjauksen jälkeen tuloksena tietty HYL. Toinen rata oli sit selvästi ensimmäistä vaikeampia ja loppurataan minulla ei ollut oikeastaan missään vaiheessa kovin järkeväää ohjaussuunnitelmaa. Sehän on mahtava lähtökohta ja niinhän se napsahti HYL siltäkin radalta.

Seuraavana viikonloppuna suuntasimme Kemiin. Radat olivat aivan eri luokkaa kuin edellisenä viikonloppuna. Olihan siellä mukavia ansaesteitä, mutta suht sujuvia ja suoraviivaisia 1-luokan ratoja. Menokin oli tosi mukavaa ja hetken jo luulin, että eka radalta saimme nollan. No ei ihan - AV 0,47. Itkin verta siinä vaiheessa. Meillä meni A:lla tosi paljon aikaa, kun kaveri ei irronnut sit millään siitä ja olisin kyllä voinut ohjatakin sen kohdan eri tavalla ja ehkä muutaman muunkin. No...elämä on. Toinen rata oli kans suht mukavaa menoa. Radan loppuesteille asti nolla-menoa, kunnes ohjasin keinulta ohi ja tuloksena 5. Se on pienestä kiinni, täytyy sanoa. Päivän päätteeksi pokattiin kaksi kakkospalkintoa.
Lore Kemi - 2. agirata, tulos 5
Lore Kemi - 1. agirata, tulos 0,47

OKK:n iltakisat

Nyt on kyllä blogi nukahtanut kokonaan. Kisakuulumisia on ollut monenmoisia, mutta moiset on jääneet.

Lomalla ei paljon laiskoteltu aksan suhteen. Heinäkuussa oli vähän hiljaisempaa kisojen suhteen, mutta muutamat startit pääsimme ottamaan.  OKK:n iltakisat kävimme kera monen kennelpojan: Mirkon, Miskan ja Nooan:) Menimme pelkästään agiradan, joka oli niin lähellä sitä nappisuoristusta. Kuitenkin kolmanneksi viimeinen rima tippui, koska tein liian hätäisen käännöksen. No tuloksena oli siis 5 ja 2. sija.

Nooa ja Lore



Mirko ja Lore

Lore sai kyllä hurjasti kehuja niin kentän laidalla kuin kotona. Nooa ja Mirko halusivat mukaan perinteiseen posetuskuvaan upean kisan päätteeksi.

Lomatunnelmia...

Heinäkuu meni perinteisesti lomailun merkeissä. Meidän ilonamme oli muutaman päivän Mirko, Miska ja Nooa eli Iirolla ja Lorella riitti hoitajia:) Tietenkin oli otettava muutama foto muistoksi:)





Nooa, Miska ja Mirko & Lore ja Iiro



Miska ja Lore

Nooa ja Lore

Mirko ja Lore

 Hieroja Suvi suositteli pojille kahluuta ja niinpä suuntasimme koko konkkaronkan kanssa Äimärautiolle. Iirohan menee mielellään veteen, mutta Lore on osoittautunut todelliseksi haasteeksi. Mirko sai kuitenkin Loren veteen:) Kaveria ei imutettu makupalalla veteen vaan Mirko kärsivällisesti palkkasi aina Loren tulemisesta. Aikamoinen saavutus Mirkolta ja todellinen luottamuksen osoitus Lorelta Mirkoa kohtaan. 

Active Dogsin koulutus 2. - 3.7.

Kävimme Loren kanssa Tuulia Liuhton ja Maria Mäkelän huippuopissa. Active Dogs järjesti meille perinteiseen tapaan huippukoulutusta.

Eka päivänä olimme Tuulian coutsaamina. Radalla ei ollut lainkaan keppejä eikä kontakteja, mutta MM-hopeamitalisti oli tehnyt meille todella hyvän treeniradan. Ohjauksissa tuli mm. pakkovalsseja, päällejuoksuja ja persjättöjä. Talven tekniikkatreeneistä oli ollut selvästi apua ja nyt saimme lisää paljon hyviä neuvoja Tuulialta. Päivän perimmäinen opetus oli, että persjätöillä saan paljon vauhtia Lorelle ja turhat piperryksen sikseen.:) Lämmin sää ja pitkä reeniaika veivät kyllä kaikki mehut Loresta. Niin oli rauhallista poikaa loppuverrassa.

Toisena päivänä pääsimme Maria Mäkelän oppiin ja Kvennan kans pitkästä aikaa samaan ryhmään:) Pilkoimme vielä reeniaikaa, koska Lore oli tosi puhki edellisenä päivänä. Lämmin sää ei tehnyt yhtään oloa helpommaksi. Lorella tulee tosi helposti vaikea olo helteellä ja kaveri olikin aika lailla perässä vedettävä.

Radalla oli kaikki härpäkkeet kontaktit ja kepit mukaan lukien. Ohjauksellisesti oli monta opettavaista kohtaa edellispäivän malliin, mutta yksikään ei ollut ylivoimaisen hankala meille. Pääsin paljon kokeilemaan persjättöjä ja ne tuntuvat toimivan. Lisäksi Maria neuvoi meille vireystilan merkitystä ja saimmekin paljon hyviä vinkkejä sen säätelemiseksi. Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen koulutuksen antiin molempien päivien osalta.

Keminmaan kisat

Starttasimme juhannusrääppijäisissä Keminmaalla. Kävimme pari Annan pitämää ratatreeniä juhannuksen molemmin puolin, joten saimme vähän lisätuntumaa ohjaukseen. Treenit meni tosi hyvin, joten lähdimme ihan hyvillä mielin kisaamaan.

Eka rata oli agirata ja kohtuu kinkkinen muutamasta kohti. Lore oli jo lähtömetreillä aivan muissa maailmoissa. Sorruin vielä tyypilliseen virheeseen eli menin liian edellä. Niinpä se yhteinen rytmi oli hiukka hukassa. Kepeille lähestyminen pituudelta ja renkaalta oli aika eksoottinen meille. Joudun ottaan renkaan vielä tosi tarkasti ja sen jälkeenpä oli aika vähissä paukut kepeille. Kaiken hyvän lisäksi herra pysähtyi toiseen keppiväliin ja jäi tuijottaan tuomaria:) Loppujen lopuksi Lore kuitenkin teki ne kepit ja hurautti kunnialla loppuun. 

Toinen rata oli sit hypäri, jota ei olla menty pitkään aikaan. Rata oli tosi vauhdikas putkihässäköineen. Yhdessä kohtaa sorruin taas hätäilyyn ja Lore tuli pituudesta hiukka ohi. Sen otimma uusiksi ja meno jatkui mukavasti loppuradan yhtä riman pudotusta lukuunottamatta. Riman pudotus tuli putki-hyppy-putki-välillä. Olisko putket imeneet ukkoo. Kaiken kaikkiaan aivan loistava rata ja 10-tuloksella 1. sija.

Juhannuksen juhlijat

 Juhannus meni rauhallisesti kotosalla. Poijat naatiskelivat kesästä ja lenkkeily oli tieten parasta ajanvietettä, mitä näille kavereille voi tarjota juhannuksenakin. Alla muutamia kuvatuksia juhannuspojista...ei niin huippuotiksia, mutta onko se aina tärkeintä.

Iiro, ja Lore töröttää taustalla.

Lore ja Iiro.

Kaks partaa:)

Iiro

Lore

Se on todettava, että Iiro sairastui aika lailla vuosi sitten ja tunnelma oli aivan eri luokkaa viime juhannuksena. Itsekin nautimme erityisesti tänä jussina koiruuksien kanssa lenkkeilystä.  Olemme onnellisia siitä, että Iiro voi hyvin. Kaveri tuo iloa jokaiseen päiväämme loppujen lopuksi hyvin pienten juttujen kautta:)

Kisamatka Kainuuseen:)

Suuntasimme koko poppoolla Kajaaniin. Ainoa tieto kisapaikasta oli, että se on "keskellä ei mitään". No maalaiselle se ei ollut kovinkaan korpea ja muutoinkin tosi kiva paikka kisata. Lauantain ohjelmassa oli kaksi agistarttia Martti Salosen tuomaroimilla radoilla. Sanottaisko, että ei nyt ihan helpoimmasta päästä ollut Martin radat.

Eka radalta jäi päällimmäisenä mieleen PÖYTÄ! Olihan sitä reenattu, mutta ei nyt aivan yhtä innokkaasti kuin muita esteitä. Lore pysähtyi pöydälle, mutta vähän hönönä tuli liian aikaisin pois. Olisin ehkä voinut hiukan antaa apuja... Sorruin taas ohjauksessa mun perusvirheeseen: menin liian edellä, minkä seurauksena Lore hivautti taas ohi esteen. Radalla oli paljon hyviäkin pätkiä, mutta tuo rytmin katoaminen sotki selvästi meidän menoa. Tuloksena oli tieten hyl, kun ei aivan kaikkia esteitä tehty.

Toisella radalla Martti oli käskenyt kantaa pöydän pusikon puolelle. Radalla oli pari kohtaa, joissa pelkäsin kiirettä pukkaavan... Ekan kohdan ehdin aivan hyvin, kun kaveri nuuskutteli putkessa. Tuomari ei huomannut mitään ja meno jatkui niin kuin ei ois tapahtunut mitään - näinhän meitä on opetettu. Toisessakin kohdassa sai todeta, että kyllä ehtii, kun ei jää arpomaan. Nyt kun maltoin ohjata rauhassa enkä säntäillyt liian edellä, meno oli tosi sujuvaa. Teimme virheettömän radan, mutta nuuskuttelijalle tuli vähän yliaikaa ja kyllähän me niillä kontakteillakin mietiskeltiin tarkoituksella jokunen tovi. Kirmasimme kuitenkin 1. palkinnon arvoisesti:)

Lauantain 1. palkinto

Sunnuntaina tuomarina toimi Tuomo Pajari. Radat olivat suoraviivaisemman oloisia kuin Salosen radat. Huomasin kuitenkin heti alkumetreiltä, että Lore ei ollut yhtä säpäkkänä kuin edellisenä päivänä. Joka tapauksessa teimme puhtaan radan, mutta kera yliajan. En kuitenkaan ole lainkaan huolissaan tuosta ajan ylityksestä. Kontaktit vei meillä jälleen kerran aikaa ja niin saa vielä tehdäkin. Lopputuloksissa sijoituimme kolmanneksi. Kukaan ei muuten tainnut päästä alle aikarajan...

Mietin pitkään starttaammeko lainkaan hypärille. Lore vaikutti vähän väsyneelle ja lämmin sää ei tehnyt touhusta yhtään helpompaa. No joka tapauksessa menimme hypärin, joka oli tosi tyhmä päätös. En itsekään ollut enää aivan satasella mukana ja miten voi koiraltakaan silloin vaatia. Tulos oli tieten sen mukainen - hyl. Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen viikonlopun saldoon. Teimme kaksi virheetöntä rataa:)

OKK 6.6.

Haukkiksen reissusta ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolvelle. Moilasen rata vaikutti aika hurjalle putki hässäköineen, mutta emme Loren kanssa selvinneet sinne asti. Meidän meno päättyi neljännelle esteelle. Lore tuli läpi A:n ja meidän koulukunnassa se tarkoittaa sitä, että tuomarin salliessa otamme kontaktin uudestaan ja leikki loppuu siihen.

Tämä oli muuten eka kerta, että Lore ei pysähtynyt kisoissa kontaktille. Näitä täytyy muistutella...jatkuvasti.

Tornion kisat!

Kävimme kirmailemassa Torniossa molempina päivinä. Tarjolla olisi ollut kolme starttia per päivä, mutta se on meille aivan liikaa ainakin tällä hetkellä. Eka rata meni useiden perusvirheiden kanssa tuhertaessa. Oikeastaan radan vaikein kohta toimi ja kepit. Muutoin säntäilin taas liian edellä Lorea ja muutama este jäi sit kokonaan väliin. Siitäpä ei sit voi muuta saada kuin HYLyn.

Toisella radalla otin sit parhaimpani mukaan opiksi eka radan virheistä. Kiitos vaan kentän reunalta saatujen neuvojen:) Muistin koirani olemassa olon ja rytmitys olikin paljon parempi kuin eka radalla. Keppien aloitus hurahti vähän pitkäksi, mutta siitä ei tuomari sakottanut. Siinä kuitenkin tärvääntyi aikaa ja renkaalta tuli sit vitonen. Tuloksena oli 15.88.

Loren tyylinäyte pituudella.

Sunnuntaina ohjaaminen tuntui jo rytmityksen suhteen vähän helpommalle. Eka rata menikin aika sujuvasti lukuun ottamatta keppejä, jonne ohjasin vähän huolimattomasti. Jälleen kerran oli kepit putken jälkeen. Otin kepit uusiksi ja siinäpä se Lore täräytti putkenkin uusiksi, mikä tiesi tieten HYLyä.

Viimeinen startti oli yks parhaista radoista pitkään aikaan. Sillä otimme vitosen kepeiltä ja niitä leipoessa tuli sitä yliaikaakin. Tuloksena oli 11.31 ja 3. sija. Kaiken kaikkiaan ei voi olla kuin tyytyväinen viikonloppuun, vaikka sitä nollaa ei tullut vieläkään. Muutama viikko aiemmin meno oli niin mahdotonta soheltamista, että en olis silloin uskonut näinkin sujuvaan menoon tässä vaiheessa. 

Loren palkintoposetus ja tietysti Iiro mukana:)

Pitihän meidän taas ottaa perinteinen palkintoposetus ja tietenkin iskän kans. Me nautimme Loren kanssa jokaisesta, pienemmästäkin saavutuksesta. Iiron kanssa ne saavutukset jäivät vähiin. Ehdimme ottaa Iiron kanssa yhden palkintoposetuksen ja onneksi otimme - se jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi, mutta elämä jatkuu. Iiro hoitaa mallikkaasti huoltajan roolia:)

KASSin kisat

Hurautimme yhden agistartin KASSin kisoissa. Kisapaikka ei herätä hirveästi positiivisia ajatuksia, mutta päätimme lähteä hankkimaan kisakokemusta. Saahan sitä kuoppaseltakin kentältä.

Tuomari Jämsä totesi alkuhöpinöissään, että "rata on aika vaikea ykkösluokan radaksi, mutta jospa te selviätte siitä". Ohjasin yhden hypyn ohi ja sit siinä radan hankalimmassa kohdassa meni kans vähän mönkään. Siinä olis pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja luottaa itseensä, mutta touhu meni vähän säätämiseksi. Lisäksi kepit tökki. Kuitenkin radassa oli paljon hyvää, kuten kontaktit ja homma ei mennyt aivan huuhailuksi vaan hurautimme hienosti maaliin asti.

Olihan se ehkä vähän vaikeahko ykkösluokan radaksi, mutta hyvänä päivänä aivan mentävä rata. Nyt ei vaan ollut sellainen päivä...

19.5. Lunan vierailu

Loren sisko Luna kävi siistittävänä. Ilo oli kokonaan trimmaajan puolella. Lunan pöytäkäyttäytyminen on niin esimerkillistä, joten mikäpäs siinä on saksia.

Lore, Luna ja Iiro

Luna ja Iiro

Luna ja Lore

Tällä kertaa ei otettu mitään posetuskuvia vaan koko kööri istahti portaalle. Näiden partojen yhteiskuvaus sujui helposti, mitä nyt Lore vähän mökötti taka-alalla...

 

Metsälenkit kutsuvat...

Pääsimme tälle keväälle korkkaamaan Oulunsalon maisemat ja kamerakin täytyi ottaa mukaan kauniin sään kunniaksi. Alla hieman tunnelmia...

Ilo irti! Lore harhauttaa iskä-koiraa.

Iiro ja Lore

Vauhtia kyllä lenkillä riitti, mutta kuvasato oli lähinnä törötyksiä. Pojathan posetti. Iiro perinteisesti istui rennoin ottein kannon päälle, mutta Loreahan se hirvitti.

Sattuipa OKK:n kisoissa 5.-6.5.

Jäi tuo kisapäivittely edellisistä OKK:n kisoista luonnosasteelle, mutta tässähän se tulee:) Kävimme Loren kans kolme starttia OKK:n hallikisoissa. Voi sanoa, että yhteen starteista olin tyytyväinen, vaikka se olikin hyl. Meno oli vauhdikasta ja ihan kohtuusuorituksella pääsimme hienosti maaliin asti. Kepeillä tökkäs ja sit tuli selvä ohjausvirhe, jossa ei voinut Lore muuta kuin mennä ohi hypyn.

Muilla radoilla homma meni enemmän tai vähemmän haahuiluksi. Lore otti selvästi häiriötä hallista ja aidan takana oleva yleisökin meinas välillä kiinnostaa. Yleensä en ole tullut kesken radan pois, mutta nyt katsoin paremmaksi. Meni se touhu sen verran kohellukseksi. Nyt on pakko keskittyä reenailuun, vaikkakin kyllä me kisojakin tarvitaan.

Agiliitoa...

Surkeeks on mennyt taas tämä tuumailu, ehkä tuo uusi työ on vienyt vähän virtaa, mutta hyvä näin. Agirintamalla on aloitettu Loren kanssa kesäkausi. Starttasimme tässä maalis-huhtikuulla pari kertaa Loren kans agiradalla, mutta hiukka tökkii nyt touhu. Haimme hyllyjä tulevia pokaaleja varten. Kaikkihan lähtee ohjaajasta, että siitä voi repiä...

Huomenna starttaamme OKK:lla. Reppuun on pakattu hirveesti huumoria ja hyvää mieltä. 

26.3. Lore 3 vee:)

Lore-hurmuri täytti 3 vuotta. Aika menee aivan älytöntä kyytiä...

Lore 6 kk

Synttärisankarilla ei ollut tällä kertaa sen erityisempiä juhlia, kuten aiempina vuosina. Lore sai lahjaksi hyvää oloa, kun kävimme Piiralla Turussa. Ei kai vois olla parempaa lahjaa.

24.3. Turun keikka

Kävimme perinteisen pikavisiitin Satun kans Turussa. Lore, Iiro, Telma ja Helmi pääsivät Leenan huippuhoitoon. Edellisestä käynnistä oli jo puoli vuotta ja hieman jännitti, mikä tulee olemaan tuomio. Toisaalta Loresta alkaa huomata aika pian, jos kaikki ei ole ok.

Iiro oli hyvässä kunnossa ja se on varsinkin Iiron sairauden kannalta todella hyvä asia. Lorellakaan ei ollut mitään suurta ongelmaa havaittavissa. Kaverista huomas, että on menty aksaa. Itse en kuulemma olisi voinut enempää tehdä poikien hyvinvoinnin eteen. Olemme jumpanneet ja venytelleet ja sitä tulemme varmasti edelleen jatkamaan unohtamatta säännöllistä hierontaa. 

Lore taas liitelee;)

Lorella tuli huikea kolmen viikon tauko agista, mutta toivottavasti se taas tästä lähtee. Palasimme viime viikolla ohjattuihin treeneihin. Homman nimi oli poispäin käännökset ja takaleikkaukset. Lorelle oli hyvä aloitus, kun teimme ohjaustekniikkaa lyhyemmällä pätkällä. 

Lore Active Dog Areenalla. (kuva: Juha Lehtikangas)

Tällä viikolla jatkui samat jutut eli paljon poispäin käännöksiä. Välillä meinas olla hieman hurjia kaarrokset, mutta kyllä ne siitä alkaa "kutistuun". Täytyy käydä omalla ajalla vähän sompailemassa ja saa Iirokin vähän kurvailla aksan merkeissä;) Huomenna onkin sitten lihashuollon vuoro eli pojat pääsee Suvin pehmiteltäväksi. 

Meren jäällä...

Molemmilla on ollut tosi sinnikäs mahatauti, mutta nyt pojat vaikuttavat jo aika hyvälle. Olemme kuitenkin palailleet tosi varovasti normijuttuihin, ettei tulis takapakkia. Tänään pojat pääsivät pitkästä aikaa kirmailemaan ja vieläpä meren jäälle. Kamerakin oli mukana, mutta kuvat eivät laadultaan hurmaa. Vähän tunnelmia...

Poijat:)

Lore<3

Iiro uppos:)

Tassuja vähän paleli, mutta se ei menoa haitannut.

Kyllähän ne pojat naatiskeli kirmailusta ja Iiro tais nauttia muustakin kuin säästä. Se hevosen jätös vaan kummasti vetää puoleensa:(

Iiron aksailua;)

Iiro pääsi pitkästä aikaa ratalle;) Pätkimme kuitenkin harjoitusta, koska Iiro ei ole aivan entisensä lihaskunnoltaan. Puomi toimi vanhalta muistilta. Eka kierroksella pysähtyi liian aikaisin, mutta siitä kuuluu kiitos vain ja ainoastaan ohjaajalle. Toka pätkällä näkyi hieman jo Iiron väsyminen, mutta kaveri ei antanut periksi. Suurta taistelutahtoa kuvasti hyvin mun huono putkijarrutus. Iiro tieten huomas vasta putkesta tultuaan, että täytyy kurvata vasemmalle. Kaveri veti kyljelleen ja siitä se vaan meno jatkui...

Tämä kuva on niin helmi... (kuva Robert Sonntag)

Oli tosi mukava tunne ohjata, kun jotenkin vaan luotti, että kyllä se poika kulkee ja niin se kulkikin, todella hienosti:) Coutsikin ihmetteli, miten etenen eri rohkeasti Iiron kanssa verrattuna Loreen. Kyllä se Lorenkin aika koittaa ja onhan se jo nyt tosi taitava.

Meillä ystävänpäivä menee aksailun merkeissä. Lore alkaa olla jo paremmassa kunnossa, mutta tänään pääsee vielä Iiro tuuraamaan. Sitä ei varmasti Iippa laita pahakseen.    

Kaverukset - Lore ja Iiro<3

Tulevat kotikisat jäävät vielä väliin Loren kanssa. Odotellaan rauhassa, että Lore vankistuu ja on taas vauhtia ja virtaa aksata. 

Ruokaremppaa

Tuumataanpa vähän tästä ruokinnastakin. Se on meillä tällä hetkellä kuuma peruna ja sitä se taitaa olla yleisestikin koirapuolella. Kaikki tuntuvat vannovan kovasti barffin nimiin:) Itse siirsin pojat viime kesänä barffille. Iiron kohdalla ei voinut puhua täysin oikeasta barffauksesta, koska annoin sille jonkin verran myös puuroa. 

Entonin ja Iiron ruokahetki:)

Ruoka on tietenkin maistunut. Iirolla vaan meinas turkki rasvottumaan, johon pienen testailun jälkeen syyllinen näyttäisi olleen kalkkunan liha. Aika usealla koiralla kuulemma se meinaa "puskea läpi". Loren kanssa puolestaan on pähkäilty tuon painon kanssa, mutta ei missään nimessä liikakilojen kanssa;) 

Lore luun kimpussa.

Iiro herkuttelee.

Käytin pojat jokin aika sitten ravintoneuvojalla. Hän tutki molemmat korvista varpaisiin ja lisäksi kävimme läpi kaikki lääkärihoidotkin. Lopputulemana oli, että raakaruoka ei välttämättä ole paras mahdollinen ruokintamuoto kummallekaan. Varsinkin raa'at kasvikset voivat olla liian tujua. Joka tapauksessa siirryimme nk. kotiruokaan eli teen pojille puuroa ja lihat ym. kypsennän kevyesti. Menemme viis viikkoa hoitokuurilla, jotta suoli rauhottuu ja hiiva saadaan pois. Sen jälkeen pitäis alkaa taas monipuolistaa menua ja lukuisat lisäravinteet jäävät pois. Ruuan eteen täytyy nähdä vähän vaivaa, mutta mitäpä ei partojen eteen tekisi, jotta ne voivat hyvin:) 

Iiro agitreeneissä!

Tällä viikolla pääsi Iiro pitkästä aikaa ohjattuihin reeneihin. Loren vatsatauti on ollut tosi sitkeää sorttia, joten juniori jäi kotiin huilimaan. Harjottelimme kontaktille lähetystä putkihäiriön kera, jos sen nyt näin voi ilmaista. Iiro ei kyllä nähnyt mitään muuta kuin palkan kohteessa ja imu oli sen mukainen. Putken suut jäivät aivan oman onnensa nojaan. Harjoituksen kruunasi vielä kontaktin lopun tarjoaminen. Joka on tähän touhuun käyttänyt aikaa, ymmärtää, miten huipulta se ohjaajasta tuntui;) Toinen harjoitus oli sit muutaman esteen mittainen, jossa muistuteltiin mm. putkijarrutusta ja tyrkkäystä. Hyvinhän se Iippa kulki. 

Iiro Martinniemessä 2010 (kuva: Pirkko Riekki)

Iiro teki aivan suunnattomalla innolla, mitä sen tekeminen on ollutkin. 
Eikä voi sanoin kuvata, miten mukavaa oli reenata pitkästä aikaa Iiron kanssa. Ehkäpä otamme vielä uusiksi...